Sivut

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tapetinvalintaongelma

Onneksi tarkistin eilen työvuorolistan, koska olin ihan siinä luulossa, että minulla on tänään työpäivä. Mutta minullapa olikin vapaapäivä! Olisihan se ollut hauskaa, jos olisin aamulla raahautunut työpaikalle huomatakseni vain, että minulla ei olekaan töitä.

Noh, koska olin jo asennoitunut tekemään tänään töitä, niin pitihän minun keksiä tälle päivälle jotain puuhaa.
Vessan vinokaton tapetoimista on suunniteltu jo pitkään, mutta eilen tuli ajatus että eteisaulassa oleva pieni seinä kaipaisi jotain särmää ja se on saatava nyt heti. Joten aamulla yhdeksältä lähdin tapettikauppaan siinä uskossa, että olen puoleenpäivään mennessä saanut tapetin jo seinään. Mutta pyh ja pöh.
Kello on yli 12 ja nyt on vasta mallipalat seinässä, koska nyt me taistellaan neuvotellaan miehen kanssa tapetin väristä.

 

Musta- vai valkopohjainen? Kas siinä pulma.
Valkoisen tapetin vieressä on testinä tumma kaistale, jotta näkee miltä oven listat näyttäisi mustana...
Jos seinään tulee musta tapetti, niin peilinkehykset pitää kyllä maalata valkoiseksi. Punaiseksi? Tai kultaiseksi?
 
 Vessaankin otettiin pari mallipalaa, mutta niistä ei sitten mikään natsannutkaan, vaikka nättejä ovatkin. Minulla on selvästi joku hempeä kausi menossa tai tulossa, kun kaikki vessaan otetut mallit on niin söpöjä.
Mutta se eteinen....
Musta? Valkoinen? Musta? Valkoinen? No se on ainakin selvää, että tapetti on mustavalkoinen ;)


Edit; tapetti valittu :)

8 kommenttia:

  1. Ihana tapetti. Valkoinen näyttää raikkaammalta. Itse valitsisin sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin samaa mieltä että valkoinen toisi raikkautta, mutta valinta osui siltikin mustaan :)

      Poista
  2. Mulla olisi ihan sama homma tehtävänä;eteisen peilin takaa pilkottaa reikä seinässä 8) ja ajattelin paikata sen tapetilla.
    Minäkin ottaisin valkoisen,mustat peilin kehykset sopii siihen hyvin.
    Blogissani sulle tunnustus,kiusaan sinua nyt ihan jatkuvasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos!! Käynpä pian kurkistamassa :)
      Onneksi en lukenut näitä mielipiteitä ennen tapetin ostamista, olisi nimittäin tullut valinta vielä vaikeammaksi! :D Musta tapetti lähti meidän mukaan.. teen siitä kohta postauksen.
      Peilin kehykset meni nyt sitten maaluuseen..

      Poista
    2. Musta oli heti toisena suosikkina mulla ;) Oikeesti,kumpi vaan on tosi hyvä!Mistä ostit tapetin?

      Poista
  3. Hyvä että otit mustan, se tuo kivaa kontrastia valkoiseen oveen :) Meilläkin olisi tapetin valintaropleemaa kohta tiedossa... Inhottaa vaan ostaa kaikki aina Terrasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin munkin mielestä toi musta on hyvä :)
      Ei kyllä paljon ole valinnanvaraa tässä kylässä, jos ei tilaa tilausvalikoimasta, mutta itse ainakin olen niin kärsimätön, että tapetti on saatava sille päivälle, kun inspiraatio iskee ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...