keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lasitöitä kaappien kätköistä

Muutama vuosi sitten kävin harrastamassa lasitöiden tekemistä. Ensin opettelin tiffany-lasitöiden tekemisen, mutta pian huomasin, että minun huithapelille luonteelle sopii paljon paremmin sulatustyöt. Sulatustöihin lasinpaloja ei tarvitse hioa niin tarkasti ja muutenkin sulatustyöt on paljon suurpiirteisempää hommaa, kuin tiffanytyöt.

Mutta vaikka lasitöiden tekeminen oli ihanaa ja töitä valmistui kuin liukuhihnalta, niin täällä kotona ei ole yhtään ainutta teosta esillä. Kaappeja kolutessa ja siivotessa löysin pari työtä ja nyt jäin miettimään, että mitä niille tekisi.

 Tämä saattaisi olla just sopivan kokoinen saunan ikkunaan. Samalla se toimisi näköesteenä. Mutta mitäs kissat touhuaa sitten päivät, kun eivät voi tarkkailla saunan ikkunasta lintuja. 
Pitää vielä miettiä asiaa...



A:lle tehty enkeli.


Iltavuoroon lähtö ja siihen päälle pari aamua. Sitten onkin viikonloppuvapaa! 
Eikö lomakaan ole enää kovin kaukana.

Kiva keskiviikko! Toivottvasti myös sinulla :)


tiistai 21. tammikuuta 2014

Missä blogini syntyy -haaste

Sain Syvältä-blogin Sannalta haasteen kertoa omasta bloggauspaikasta. Kiitos haasteesta!

Meillä ei ole ylimääräistä tilaa tai huonetta tietokoneelle. Niinpä kone kulkee mukana sohvalle, keittiönpöydälle ja jopa sänkyyn. Jos jotain muutosta kaipaan kotiin, niin yhden ylimääräisen huoneen juurikin tietokoneelle ja muille tekniikkahärpäkkeille ja samalla huone voisi toimia kirjastona ja vierashuoneena. Mutta koska sitä tilaa ei ole, ainakaan tässä kodissa, niin laitan taas kuvan siitä iänikuisesta sohvannurkasta, joka on nähty blogissa tuhat ja sata kertaa ennenkin.
Mutta kun kerran kysyttiin! :D





Siinäpä sitä, sohvan nurkassa bloggaillen ja lumista maisemaa ihaillen. Kahvikuppi käden etäisyydellä ja kissanrontit vieressä kehräämässä. 

Haaste lähtee eteenpäin...

Lapsiperheen elämää, itse tehtyjä lastenvaatteita, taiteilua ja kauniita kuvia Helsingistä. 
Käy kurkkaamassa! :)

Jokohan Ani on saanut monta kertaa jo tämän haasteen? En ainakaan pikaisella silmäyksellä löytänyt, joten sinne lähtee! Jos nyt kerkiät vastailla jossain välissä siellä uudessa kodissa touhuillessa :)

Siellä saa eläytyä ihanan, vanhan torpan tunnelmaan ja osa-aikaiseen maalaiselämään.

Ihanan värikästä sisustamista ja suloisia kattimuksia :)

Tiistain jatkoja! 
Onhan nyt tiistai?

maanantai 20. tammikuuta 2014

Pakkaspäivä Kajaanissa

Pakkasta parikymmentä astetta. Sormet ja varpaat jäässä, mutta kun on niin kaunista!










 Kivaa pakkaspäivää!

perjantai 17. tammikuuta 2014

Korupuu

Pari kesää sitten minulle tuli pakkomielle innostus kerätä oksia. Kuorin oksat sormet verillä, kuivatin ja lopulta maalasin. Sitä innostusta kesti jonkuin aikaa ja sittenpä oksille ei meinannutkaan löytyä mitään käyttötarkoitusta. Yksi kultaiseksi suhuteltu oksa päätyi lopulta alakerran vessaan. Pikkuhiljaa siihen rupesi kerääntymään koruja ja korupuuna tai -oksana se on siitä asti ollut.








Levottomuus valtaa mielen, kun aurinko rupee pilkistelemään. Pitäisi saada tapetti vaihtoon tuolta, seinää vähän maalattua täältä, uudet verhot sinne ja järjestys vaihtoon tuolta, täältä ja sieltä.
Mutta ennen kuin täällä ruvetaan isompiin remppoihin, niin sitä ennen pitäisi saada kyllä kaikki keskeneräiset hommat pois alta. Ja niitähän riittää. 
Mutta järjellä ajattelu ei auta, kun inspiraatio iskee!

Inspiroivaa viikonloppua! Kiva kun olette siellä

<a href="http://www.bloglovin.com/blog/7126469/?claim=af3w4q8vjcv">Seuraa blogiani Bloglovinin avulla</a>

tiistai 14. tammikuuta 2014

Pojan huonetta

A:n huoneesta oli juttua blogin alkutaipaleella täällä. Nyt innostuin räpsimään kuvia, kun järjestys on muuttunut. Itse asiassa jo kahdesti tuon edellisen postauksen jälkeen.
Ja joulukuussa lakanapostauksen yhteydessä tuli Heliltä toive, että näyttäisin lisää tuota graffititapettia.

Tapetti on edelleen huoneen isoin ja näkyvin sisustuselementti. Huoneen tavarat eivät ole sijoiteltu kovin visuaalisesti. Käytännöllisyys on mennyt kauneuden edelle. Mutta ihan toimiva huone se on, vaikka toivonkin, että huoneessa olisi enemmän tilaa ja avaruutta.



Toinen kulma ei ole kovin kuvauksellinen sähkörumpuineen ja koulupöytineen. Koulupöytä on tarkoituksella jätetty kuvaamatta. A ilmoitti minulle eräänä päivänä, että hän aikoo tehdä limpparitölkkien keräämisen maailmanennätyksen. Joo-o... Äiti on tyytyväinen. Olisi kiva jos koulupöydällä voisi tehdä niitä läksyjäkin, eikä tölkit veisi kaikkea tilaa.


Päiväkahviaika!

maanantai 13. tammikuuta 2014

Betonia 1 ja 4

Viime kesänä oli tarkoitus tehdä betonikirjaimia ja -numeroita. Niin kuin moni muukin kesälle suunniteltu asia, niin betoniaskartelu jäi tekemättä, vaikka tarvikkeetkin oli hommattu valmiiksi. Viime viikolla mies oli veljensä apuna autotallin rakennuspuuhissa ja kun oli betonin valupäivä, niin mies otti pahvimuotit mukaan. Kirjainmuotit olin jemmannut niin hyvään talteen, etten löytänyt niitä, mutta 1 ja 4  sentään löytyi. Mikähän järki on ollut laittaa kirjaimet ja numerot säilöön eri paikkoihin. Voi kun ymmärtäisin omia aivoituksia paremmin.

1 ja 4. Numerot on valittu meidän asunnon numeron mukaan. Mutta nehän passaa sopivasti vuosilukuunkin! Melkoisen röpelöt niistä tuli. Mutta silti tosi kivat. Nyt pitäisi keksiä niille paikka.



Nelonen on hankala, kun se ei pysy pystyssä. Joten ehkä numerot pitäisi laittaa seinälle.
Tai sitten laitan ne ulko-oveen.

Täällä aloitellaan uutta viikkoa vapaapäivällä. Ja herranjestas, puiden takaa pilkistää aurinko! Nyt ei ole harmaata, eikä pimeää. Mutta pakkasta senkin edestä. Melkein 20 astetta. 

Pirtsakkaa pakkaspäivää!

lauantai 11. tammikuuta 2014

Mötkylä

Matami, tuo ihana mötkylä, joka tunkee nokkansa joka paikkaan.
 
 

"Emäntä oli kameran kans pihalla. Mä en nähny kyllä mitään kuvattavaa."


"Tässä testattiin emännän kanssa, miltä keittiönpöytä näyttäisi valkoisena. Hyvältä näytti. Ja tuntui."


"Tässä ihasteltiin emännän kanssa tukholman tuliaisia. Hyvältä näytti. Ja tuoksui."


"Onko ne portaat? Anna mä testaan."


"Oota mä asetun tähän viereen! Enkö ookki nättinä."




"Eiii kynttilöitä! Mutta oon mä silti tässä!"


"Tutkittiin joululahjoja emännän kanssa. Haisi vähän oudolle."


"Eihän siellä pöydällä oo mitään. Ootappa hetki."


"Ja taas se kuvaa tyhjää pöytää!?! On se pölijä."


"Tässä ihasteltiin emännän kanssa kuvia. Minusta."



Makoisaa lauantai-iltaa!
Toivottaa Matami-Mötkylä 

perjantai 10. tammikuuta 2014

Valokuvaseinä osa 2

Eilen sattui tilanne, josta olisi saanut surkuhupaisia kuvia perhealbumiin, mutta eipä käynyt mielessä siinä vaiheessa ruveta kuvailemaan. Ääntä taisin korottaa muutaman desibelin ja täällä langetettiin peli- ja kännykkäkieltoja. Ai miksi? Noh, minäpä kerron...
Mitä saadaan kun yhdistetään 10v poika, uusi kännykkä ja youtuben videot, joissa leikitään ja sotketaan ruoalla?  -Kännykän täydeltä kotivideoita samasta aiheesta!!!-
Ja ihan helekkarin iso sotku.

Voi äly ja väläys! A:lla on hetken aikaa kielto koko juutuuppiin, vaikka kieltämättä, nyt jo naurattaa koko homma.


Mutta tänään pääsi portaikon kuvakollaasin jatkoksi jotain muita muistoja, kuin ruoalla sotkemis -juttuja.
Ja kylläpä kuvia valkatessa pääsi taas aikamatkalle. Pikkusiskojeni rippijuhliin. Ukkini 80v-juhliin. Oman kodin ensimmäiseen kesään. Lontooseen. Italiaan. Serkusten leikkeihin. 

Apulainen väsähti kesken kaiken.

Tuo portaikko on kyllä haastava kuvauskohde. Mutta ehkä noista kuvista saa selvää, miten ne kuvat on seinälle ripoteltu.


Mukavaa viikonloppua!





torstai 9. tammikuuta 2014

Vapaapäivän räpsyjä

Pienessä flunssassa saa hyvällä omallatunnolla himmailla koko päivän yöpöksyissä, tukka sekaisin, lukea blogeja ja päivittää omaa.

Voi että minä rakastan näitä kodin väripilkkuja kaiken tämän pimeyden ja harmauden keskellä. Ja piristäähän ne nuhaista oloakin.



Iloista torstaita!

Matkamuistoja - Budapest

Talvilomaan ja Prahan reissuun on vielä pitkä kuukausi.
Olen googlettanut matkakertomuksia ja -vinkkejä, käyntikohteita ja ravintoloita. Katsellut Google Mapsin streetviewillä hotellin läheiset kadut. Nyt alkaa olla kaikki mahdolliset sivustot koluttu läpi. Kohta ei reissuun tarvitse lähteä ollenkaan, koska olen nähnyt Prahasta jo kaiken. Noh, toivottavasti ei ihan näin :D Kuvia olen tosiaan nähnyt paljon, mutta eihän sitä matkatunnelmaa saa missään muualla, kuin itse paikan päällä.

Jäin myös muistelemaan viime talven reissua Budapestiin. Ja ajattelin jakaa muutaman vinkin käyntikohteista, jos joku sattuu reissaamaan Budapestiin, tuonne ihanaan kaupunkiin.

Kävimme siis koko perheellä viiden päivän reissulla Budapestissa helmikuussa 2013.

 Aquaworld Budapest, klik.
Vesipuisto sijaitsee noin 14 kilometrin päässä keskustasta. Keskustasta kulkee linja-auto vesipuistoon, mutta me tollukat onnistuttiin myöhästymään bussista, joten otettiin taksi, ettei seuraavaa vuoroa tarvinnut odottaa tuntia. 
Vesipuisto oli iso ja siellä oli aivan hurjia vesiliukumäkiä. Minäkin kokeilin kaikkia mäkiä, mutta joihinkin en uskaltautunut toista kertaa. Sen verran hyvät kyydit sieltä sai.
Takaisin keskustaan ja hotellille mentiin myös taksilla. Taksi maksoi noin 8€ suuntaansa, joten mielellään sen maksoi, ettei väsyneinä ja nälkäisinä tarvinnut odotella linja-autoa ja kulkea vielä pikku matkaa metrolla.
Meidän, silloin 9v poika, oli vesipuistosta aivan liekeissä. Eikä siellä kyllä itselläkään tylsää ollut. Suosittelen!



Budapest Zoo Klik.

Eläintarha oli kiva käyntikohde. Eläinten häkit ja aitaukset olivat pääasiassa isoja ja hyvin hoidetun näköisiä. Joidenkin eläinten, kuten laiskiaisten, aitauksiin tai häkkeihin pääsi jopa sisälle.
A:n mieleen on jäänyt myös leikkipuisto. Puoli päivää meni helposti ihmetellessä.


New Cork Cafe Klik.

Upea rakennus. Upeita herkkuja. Upea hinta...



House of Terror -Museo Klik.

Museo, jossa menin sanattomaksi.
Näyttely kertoo kommunistien ja natsien hirmuteoista Unkarissa.
A ei onneksi ymmärtänyt kaikkia museon asioita. Sen verran kuitenkin, että muutamaan kiperään kysymykseen sai vastata.
 Suosittelen ehdottomasti!



Ring Cafe Burger Klik.

Herkullisia ja edullisia burgereita.


Budan kukkula ja linna

Budan kukkulalla sai kulumaan helposti puoli päivää. Jalkoja säästellen mentiin ylös ja alas tuolla junalla tai hissillä, vai mikä nyt onkaan. Hienot maisemat, mutta kiertelystä saisi enemmän irti, jos ilma olisi ollut jotain muuta kuin helmikuinen hyytävä tuuli ja tihkusade.


Kauppahalli

Jos kaupungissa on kauppahalli, me menemme sinne. Kiertelemään, katselemaan ja haistelemaan.
Yläkerrassa oli aika paljon turistikrääsää, mutta alakerrassa oli vielä aito tunnelma.




 Budapest oli ihana kaupunki. Myös helmikuisessa viimassa ja loskassa.
Edullista ja herkullista ruokaa. Ihania kenkäkauppoja.
Paljon katseltavaa ja nähtävää. Budapestillä on annettavaa paljon muutakin, kuin nämä nyt esitellyt perinteiset turistikohteet. Jokainen löytäkööt itse parhaat palat Budapestiä:) 

Suosittelen!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...