keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Sulkataulut

Näillä keleillä en sisällä ole viihtynyt juuri ollenkaan. Mutta sen verran sain aikaiseksi täällä sisällä, että laitoin vihdoinkin pari viikkoa sitten piirtämäni sulkataulut seinälle. Värikkään esittelinkin aikaisemmassa postauksessa, mutta musta-valkoinen syntyi myöhemmin.







Vielä kun jaksaisi tarttua porakoneeseen ja saisi tuon kirjaintaulunkin seinälle. Mutta ei näillä helteillä. Katotaan sitten syssymmällä. Tai vaikka seuraavana sadepäivänä.



Nyt vielä hetkeksi takaisin takapihalle nauttimaan auringosta ennen iltavuoroon suuntaamista.
Takapiha on uudistuksen myötä saanut aivan uuden elämän ja siellä viihtyisi aamusta iltaan!

Näihin kuviin ja tunnelmiin :)




Aurinkoista keskiviikkoa!


tiistai 28. toukokuuta 2013

Vähän erilainen kirppisreissu

Tulipa tehtyä eilen vähän erilainen kirppisreissu ja nolattua poika samalla ;D

Oltiin pojan kanssa shoppailemassa ja päätettiin käydä kirppiksellä mutka. Oltiin juuri laittamassa kirpparin edessä pyöriä lukkoon, kun viereen parkkeerasi auto ja autossa ollut pariskunta rupesi nostelemaan autosta vanhoja pinnatuoleja. Muutaman sekunnin mietin ja tein tilannearvion ja sitten astelin pariskunnan luo kysymään, ovatko tuolit menossa kirppikselle myyntiin ja millä hinnalla. Pienen rupattelun ja tinkimisen jälkeen minä olin onnellinen neljän pinnatuolin omistaja ja pariskunta pakkasi tuolit takaisin autoon. Pyörällä ei sentään tarvinnut raahata tuoleja kotiin, vaan haettiin tuolit myöhemmin kun mies pääsi töistä.

Kirppiksen myyjä katseli ikkunasta vähän vihaisena, kun menetti välityspalkkion. Ups :D

Poika tuumasi että; "Äiti, minua joskus nolottaa kun ihmiset tekee tai sanoo jotain hölmöä, niin nyt mua eka kerran nolotti sinun takia. Ei millään pahalla." 
Nytkö se sitten alkoi? Pitää yrittää käyttäytyä ihmisiksi, ettei pojalle jää traumoja ;D 

Kerran nuorena ja huimana kannoin muuten 150cm korkean pehmokirahvin kirppikseltä kotiin, koko kaupungin läpi.  Kirahvi kainalossa lompsin menemään ja jostain kumman syystä kaikkia vastaantulijoita hymyilytti. Niin kyllä hymyilytti minuakin! Mutta yhtään ei nolottanut :)

Tuolit kaipaa vähän tuunaamista. Mustaa maalia ehkä. Tai valkoista. Mutta antaa asian hautua hetken aikaa mielessä ettei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Tuolien ostaminen oli jo tarpeeksi ex tempore -juttu :D Itse asiassa minusta nuo tuolit on aika kauniit juuri tuolla värityksellä, että istuinosa on puinen ja muuten mustaksi maalattu. 


























Kaksi penkeistä oli musta-puun värisiä. Kaksi oli kunnostettu ja niistä oli hiottu tuo musta maali pois ja pinta oli lakattu. Voi jos tuolien myyjät tietäisivät, että harkitsen tuolien mustaksi maalaamista. Saattaisi siellä kuulua pitkä huokaus :D

Ja paljastetaan nyt hintakin. Maksoin neljästä tuolista 60€. Minulla ei ole mitään hajua, paljon noista yleensä pyydetään. Olikohan passeli hinta? Vai vedettiinköhän minua höplästä :D

Että semmonen kirppisreissu. Ja kirppikseltähän, sisältä siis, ei löytynyt mitään ostettavaa. Mutta tulipahan harrastettua katukauppaa kirpparin edessä :D

maanantai 27. toukokuuta 2013

Terassin koristehärpäke

Terassikalusteiden rakentamisesta jäi yli jämälautoja. Niistä tuli rakennettua viime postauksessa näkynyt kyltti ja senkin jälkeen lautoja jäi vielä jäljelle ja niistä syntyi sitten tämmöinen.
Nyt on laudat lähes loppu, joten enempää epämääräisiä härpäkkeitä ei ole luvassa.

























Viikonlopun aikana tuli nautittua terassilla auringonpaisteessa aamupalat ja päiväkahvit. Muokkasin kivirykelmän kivikkokasveja, laitoin "peltoon" tomaatintaimia, mansikkaa ja chilin. Maalasin ja askartelin. Pyöräiltiin koko perheellä ja oltiin vain. Minä rusketun aika helposti ja nyt on kasvot ja käsivarret parin päivän ulkona olon jäljiltä kivan päivettyneet. Ei uskoisi että on vasta toukokuu!

Terassin kaapelikelapöytä oli yksi viikonlopun projekteista ja se sai eilen uuden värin pintaan. Tarkoituksella puolihuolimattomasti maalattuna. Siitä tuli maalin myötä paljon raikkaampi. Tykkään :)



Kolmen päivän vapaat meni hujauksessa! Ja yksi hauska kirppisreissukin tuli tehtyä.Siitä lisää seuraavassa postauksessa :)

lauantai 25. toukokuuta 2013

Rantaa ei ole, mutta pitäähän se rantakyltti olla :D

Nyt voi sanoa, että tänään oli melkein täydellinen vapaapäivä.
Aamu alkoi shoppailulla rautakaupassa. Sieltä suuntasin hierojalle käyttämään vihdoinkin joululahjaksi saadun lahjakortin. Ei ollut aivan tavallinen hieronta, vaan sellainen rentoutushoito. Hoidon jälkeen minulle tarjoiltiin smoothieta ja suklaata. Oli kyllä ihanaa pitkästä aikaa nauttia hemmottelusta.

Hieronnan päälle vielä maaliostoksille ja sen jälkeen pojan kanssa vieretysten pikku päiväunet.
Iltapäivällä sitten auringonpaisteessa terassikalusteiden maalausta ja pikku askartelua.
Ruokana oli taas sitä ihanaa uunipossua. Ohje klik. Ja toinen pikkusiskoista kävi poikaystävänsä kanssa syömässä ja kyläilemässä.

Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Ja ei se päivä todellisuudessa ihan noin täydellinen ollut kuin kuulostaa, koska pojalla oli hirrrrmuinen känkkäränkkäpäivä! ;D
Harmittaa kun tärkeät ja harvinaiset viikonloppuvapaat menee taistellessa, mutta näinhän se monesti menee, että poikakin odottaa kovasta koko perheen yhteistä vapaa-aikaa ja sitten odotus purkaantuu kiukutteluna. Mutta onhan tässä vielä huominen aikaa. Jospa se menisi vähän paremmin kuin tämä päivä :)

Tänään tuli touhuttua paljon ja jotain saatiin aikaiseksikin.
Rantaa ei ole mailla ei halmeilla, mutta kylttipä on. Maalipensselit heilui ja terassikalusteet sai väriä pintaan. Ja jämälaudoista tein tuon kyltin. Ja yhden toisenkin jutun sain alulle. Siitä lisää, kunhan on valmis :)




Näen tuon turkoosin penkin sieluni silmin tällä rannalla, tuon palmun alla. Ei taida vaan tuoli mahtua matkalaukkuun. Harmi.


Huomiseen!

perjantai 24. toukokuuta 2013

No tulihan se nojatuolikin

Viitaten edelliseen postaukseen klik,  niin tulihan se nojatuolikin. Tai voiko tuota sanoa nojatuoliksi?
Penkki, tuoli?


Tuolin rakennusohjeet täältä.

Nyt laitan yöksi mietintämyssyn päähän ja mietiskelen sopivaa väriä noille tekeleille. 
Turkoosia? Keltaista? Valkoista?
Ja aamulla metsästämään pehmusteita. Ja sitä maalia :)

Siitä piti tulla nojatuoli.

Mutta siitä tulikin penkki.

Naapurin kutaleet antoi pikkuisen lisämotivaatiota puutarhakalusteiden rakentamiseen.
Meillä oli nimittäin tiistaina ja keskiviikona taloyhtiön pihatalkoot. Perinteeksi on muodostunut, että yhden naapurin (kunnon hortonomipariskunta) ihanalla takapihalla on aina talkoiden päätteeksi grillattu talkoomakkarat. Nyt kävi sitten niin, että nämä kyseiset naapurit ei olleetkaan kotona ja olivat kysyneet minun mieheltä, että voisiko grillauksen suorittaa MEIDÄN takapihalla. Mies oli suostunut. Tuli pikkusen paineita.

Päivässä ei meidän takapihaa pysty muuttamaan puutarhaksi, mutta jotain oli silti äkkkiä tehtävä. Meidän takapihalla oli vino pino kuormalavoja odottamassa inspiraatiota. Niistä oli aikomus rakentaa nyt viikonloppuna pari nojatuolia, mutta tämän muuttuvan tekijän takia piti vähän oikaista ja muuttaa suunnitelmia, koska en kehdannut ottaa naapureita "työmaan" keskelle nauttimaan makkaroitaan.
Piti siis äkkiä kehitellä suunnitelma B. Ja nyt terassilla on sitten penkki. Pehmusteet puuttuu vielä.

Voisihan noista vieläkin tehdä ne nojatuolit, mutta voipi olla, että viikonloppuna möllötän kahvikupin ja kirjan kanssa tuossa penkillä oikeen tyytyväisenä. Jos säät sallii.
Tai no yksi nojatuoli on miehellä edelleen rakenteilla. Katotaan sitten kun se tänään valmistuu, että tehdäänkö nojatuoleja lisää vai tuleeko se yksi nojatuoli tuon penkin kaveriksi.

 


























 Mies laittoi äsken anoppilasta väliaikatietoja valmistuvasta nojatuolista. Tai löhötuolista tai mikä tuo nyt onkaan :)

Minä olen aivan tumpelo kaikissa puutarhahommissa. Onneksi minun äiti kävi yksi ilta kylässä ja hän innostui siistimään takapihan kivirykelmää rikkaruohoista ja voikukista. Samalla laitettiin herneet "peltoon" :D




















Ehkä minun kauan kadoksissa ollut sisäinen hortomoni* on vihdoin heräämässä. Ostin nimittäin eilen elämäni ensimmäisen kastelukannun. Saavutus sekin!
Nyt voinkin viettää tämän vapaan viikonlopun sormet mullassa. Tai ehkä minä istunkin vain tuolla penkillä sen kahvikupin kanssa ja vahdin herneiden itämistä ;D

Edit;  *Hortonomi, eikä HortoMoNi :D

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Angry Birds Activity Park, Vuokatti

Me käytiin perjantaina koko perheellä Vuokatissa Angry birds Activity Parkissa. Voi jestas mikä nimihirviö :D
Minulla oli mielikuva, että se on Hoplopin kaltainen paikka ja arvelin, että onko siellä 10v:lle tekemistä, mutta sehän oli ihan loistava paikka tuon ikäiselle. Jotain kertoo sekin, että minä ja mies oltiin myös pois lähtiessä hikisiä ja väsyneitä ;D

Siellä oli niin paljon tekemistä, että muistankohan edes kaikkea. Siellä oli mm.

- Seinäkiipeilyä
- Rata ja ramppeja potkulautailuun (scoottamiseen) ja skeittaamiseen. Laudat saa lainattua paikan päältä.
- Trampoliineja
- Pesäpallon lyöntipaikka. Tutkalla varustettuna, niin pystyi ottaa matsin, kuka lyö koviten.
- Samalla alueella pesäpallon kanssa pystyi testaamaan frisbeegolfin heittämistä.
- Jääkiekon lämäsemisalue, se myös tutkalla varustettu.
- Alue jalkapallon, koriksen ja sählyn pelaamiseen.
- Vaijeriliukurata
- Polkuautorata
- Minigolf-rata ja alue, jossa pystyi harjoittelemaan golfpallon lyöntiä verkkoon.
- Pehmustettu monttu volttien hyppimiseen.
- Hoplopin tyylinen kiipeilyalue, putkia, liukumäkiä yms.
- Paljon muuta pientä, mille en keksi nimeä tai osaa kuvailla :D

Puisto sisältää oikeastaan kolme puistoa. Angry birds-park, Freestyle Hall ja Golf Arena ja ne yhdessä muodostavat Angry birds Activity Parkin. Pääsylipulla saa käyttää koko aluetta.

Muuta huomioitavaa
- Hinta 19€, S-etukortilla 17€. Lippu täytyy ostaa jokaiselle puistoon menevälle. (Alle 4v ilmaiseksi)
  Eli lippu on ostettava myös aikuiselle, vaikka menisi vain vahtimaan lapsia.
- Ravintola oli aika hintava. Burgerannokset yli kympin. Puolen litran vesipullo 2,50€.
- Ravintola on varsinaisen puiston ulkopuolella ja sieltä ei ole näkyvyyttä puiston vempaimiin.
- Puistoon kannatta pukeutua liikuntavaatteisiin.
- Puistossa voi olla joko sukat jalassa, tai puhtailla sisäkengillä.





























Suosittelen käymään tuolla, jos on Kainuussa päin käyntiä. Vuokatistahan löytyy myös paljon muuta tekemistä! Vuodenajasta riippumatta tekemistä löytyy aina. On laskettelua ja kylpylää ja vaikka mitä.

Niin ja Kajaanihan on kiven heiton päässä, niin täällä voi käydä vaikka shoppailemassa, teatterissa ja ihastelemassa linnanraunioita ;D

lauantai 18. toukokuuta 2013

Minä ♥ uusi matto

Minä olen kaivannut olohuoneeseen uutta mattoa jo pitkän pitkän aikaa. Varmaankin jo parisen vuotta! Punainen ryijymatto on talvella ihana, mutta kesäksi on kiva saada vähän raikkaampaa ja kevyempää ilmettä.

Aluksi etsin mattoa joka ikisestä kaupasta ja monta monituista kertaa, mutta mieleistä ei vaan löytynyt. Tai jos löytyi, niin sitten oli hinta esteenä.
Monta kertaa meinasin ostaa jonkin "ihan kivan" -maton, mutta onneksi maltoin mieleni ja uskoin, että mieleinen matto tulee kyllä joskus vastaan. Ja vihdoin se matto osui kohdalle ja vieläpä reilusti alle budjetin:)

Viikolla tuli nimittäin Askon mainoslehtinen ja sieltä pisti heti silmään ihana Block -matto! Minä olisin lähtenyt hakemaan mattoa heti, mutta mies ehdotti, että jos vasta lauantaiaamuna, kun silloin on muutakin asiaa kaupunkiin.
Noh, minun tuurilla minulle iski järjetön migreeni, eikä aamulla ollut puhettakaan, että olisin lähtenyt jotain mattoa ostamaan. Samalla sain unohtaa muutkin tälle päivälle suunnitellut asiat, kuten autokauppojen kiertämisen ja töihin iltavuoroon menemisen.
Minuahan asia harmitti vietävästi, mutta onneksi mies lupautui lähtemään matto-ostoksille. Ja onneksi näin, koska Askossa oli tuon malliston mattoa enää yksi ainut jäljellä! Ja juuri sitä kokoa, mitä mies meni hakemaan, eli 140x200. Huh helpotusta! Olisi saattanut pari rumaa sanaa päästä, jos en olisi mattoa saanut :D

Matto oli edullinen ja maksoi vain 59€ alennuksessa. Normaalihinta oli 89€.

Tässä uusi matto. Ja se on ihana! :)
























Veikkauksia, miten kauan maton valkoiset raidat ovat valkoisia?
Milloin matossa on ensimmäiset kesävarpaiden multaiset jäljet? :D

ENNEN


Ai niin, minulla on uusi kamera! Ja sekin oli muuten kaupan viimeinen kappale juuri sitä mallia, mitä mies meni hakemaan, ja siitä tuli mahottomat alennukset. Mikä tuuri!
Joten jotain kivaakin tähän tuskaiseen migreenipäivään sisältyi. Olo tosin alkaa olla jo ihan siedettävällä tasolla, kunhan ei tee mitään äkkiliikkeitä. Eikä kuulu kovia ääniä. Tai haise mikään ällö haju. Tai aurinko ei paista silmään. Ja laitan tietokoneen pois, jotta silmät ei rasitu enempää.
Enkä tuijota ja ihastele uutta mattoa, ettei raidat rupea vilisemään silmissä. Tirskis :D

Kivaa lauantai-iltaa!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Pihalla tarkenee ihan nakuna!

Varmin kesän merkki on, kun pihalla tarkenee ihan nakuna. Nahkiainen ei nimittäin pistä nokkaansa pihalle, jos ei ole lämmin kuuma!
Meidän takapihalle paistaa aurinko klo. 11-19, eli käytännössä koko päivän. Ja koska aidat suojaa tuulelta, niin takapiha on kesällä auringonpalvojan unelma. Jos ei siis sada koko kesää, niin kuin viime vuonna...




















Toinen kesän merkki on, että Matamilla on kuuma ja sen on pysyttävä varjossa.



Täällä korkeuksilla on ollut vasta pari-kolme päivää oikeasti lämmintä ja eilen kaupungille lähtiessä en edes tajunnut miten lämmin on. Oli sitten vähän turhan paljon vaatetta päällä.
Vietiin eilen kaikkien, eli kolmen siskoni kanssa äitimme syömään. Äitienpäivänä melkein jokainen  siskoista oli töissä tai muissa menoissa, joten vietettiin äitienpäivää vähän jälkijunassa. Ravintolan jälkeen mentiin Raatihuoneen torille jätskille ja onhan se kesä nyt! Suihkulähde on päällä ja ihmiset iloisia ja värikkäästi pukeutuneita. Aevan ihanata!

Nyt on muuten maailmankirjat sekaisin. Innostuttiin miehen kanssa leikkimään puutarhureita ja laitettiin takapihalle pikku "pelto".
Laitan kuvia illemmalla tästä pikku projektista.

Nyt oottelen poikaa koulusta ja miestä töistä ja sitten lähdetään Vuokattiin Angry Birds activity parkiin. Ei olla aikasemmin käytykään, joten kiva päästä näkemään minkälainen puisto se on.
Tänään olisi kyllä mahtava ilma ulkoiluunkin, mutta onhan tässä kesää vielä jäljellä!

torstai 16. toukokuuta 2013

Gourmet burger - sikahyvä sikahamppari!

Minä en kauheesti harrasta näitä ruokapostauksia, mutta tämä on ihan pakko kirjoittaa itselle muistiin ja jakaa vinkkinä muillekin :)

Eilen vietin vapaapäivää ja päätin kokkailla oikeen pitkän kaavan kautta. Ja kylläpä kannatti!
Ruokalistalla oli hampurilaisia, jonka täytteenä oli revittyä possua ja coleslawia.
Tämä ruoka on helppo tehdä, mutta aikaa se vaatii monta tuntia :)

Kuvauspuolen joudun edelleen hoitamaan kännykällä, joten kuvanlaatu ei ole hääppöinen. 
Mutta siinä se nyt on!




Lihan ohje tai vähän sinne päin..

 Possun uunilihaa. Läskit ja luut saa olla pitää olla mukana. Itse tein kahdesta palasta, eli n. 1,5kg.
Lihat vuokaan. Päälle suolaa ja mustapippurirouhetta. Pilko päälle valkosipulia. Itse laitoin 4 kynttä.

 Tee soosi. 
Coca colaa 1,5dl 
Soijakastiketta 1dl
Ketsuppia 1dl
HP Saucea 0,5dl
Fariinisokeria 1dl
Määrät on noin-määriä, maistele välillä :) 

Kaada soosi lihan päälle. 
Laita kansi päälle tai peitä foliolla.
Paista 150 asteessa noin neljä tuntia. 
Kääntele lihaa välillä. Ja valele liemellä.
Liha on valmista, kun se hajoaa käsiin.
Ripottele pinnalle vielä fariinisokeria ja paista hetki ylätasolla, grillipaistolla ilman kantta tai foliota.
Revi liha kahdella haarukalla palasiksi ja kaada päälle paistolientä.


Coleslaw

Kaalia ohueksi suikaleiksi leikattuna
Porkkanaraastetta 
Chiliä, ilman siemeniä, pienenpieneksi pilkottuna

Coleslawin kastike
Majoneesia
Sinappia
Sitruunamehua
Sokeria
Suolaa
Loraus maitoa
Mustapippurirouhetta

Sekoita kastike salaatin joukkoon.

Hampparisämpylät 

Tein tämän ohjeen mukaan Klik
Ei ollut nämä sämpylät mitään pikaruokaa, mutta kannatti.
Ja itse tein ohjeen kaksinkertaisena, eli 8 sämpylää.
Täytä sämpylät lihalla ja coleslawilla. Laita lisäksi punasipulia ja jos paistolientä on vielä jäljellä, niin sitä voi lorauttaa vielä väliin.


En ole varmaan ikinä syönyt näin hyvää hampurilaista. 
Perheen miehet tykkäsi myös. Ja mies vielä kehui, että tämä ruoka meni top-listalle minun kokkailuissa :)

Ihan sikahyvä sikahamppari!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Vietä täydellinen päivä...

"Vietä täydellinen päivä! Nauti, herkuttele ja ota rennosti"

Ai rentoutua pitäis? No eipä sitä jouda, kun minulla oli tänään työpäivä. Ja vieläpä ihan kamalan kiire päivä olikin.
Mutta onneksi vahinko otettiin takaisin neljän jälkeen, kun pääsin töistä. Sen jälkeen minua on hemmoteltu. Minulle on kokattu. Minua on lahjottu. Minulle on esitetty ja laulettu.
Mies kokkasi aivan ihanaa pepperoni- ja juustopitsaa. Saman tyylistä joita olen Italiassa syönyt. Maha ratkee kohta.

 

 Tämä läjä tässä on suklaafondanttia ja jätskiä. Kieli meinasi mennä mukana.


Poika on yhtä hyvä hortonomi, kuin äitinsäkin. Koulussa oli laitettu joku kukka alulle, mutta ei tuolta mullan alta kyllä mitään ole tulossa. Kaikkien muiden luokkalaisten ruukuissa näkyi jo kuulemma elämää :D Voi poikarukka :´)

Multaruukun kukan lisäksi sain muitakin lahjuksia. Perinteen mukaisesti uuden kesäsesonki-muumimukin ja kohta tilataan minulle uusi kamera! Jippii!!!
On sen hankkimista piiiitkään mietittykin!


Eilen oli myös kivaa ohjelmaa, kun käytiin katsomassa Kajaanin dancen kevätesitykset ja pojan ryhmällä oli myös yksi esitys. Voi hitsi että ne tanssiesitykset on loistavia! Tanssijat on taitavia, musiikit on mahtavia, valot ja puvustus. Kaikki!
Esityksiä katsellessa ei voi kuin nauttia. Ja piti minun pari kyyneltäkin tirauttaa :D
Tanssiesitysten jälkeen, kun tultiin kotiin, niin olikin vuorossa toinen esitys. Täällä oli nimittäin ukkonen, eikä mikään ihan pikku ukkonen ollutkaan. Aivan mahtava salamointi ja jyrinä!

Pojan ryhmän esityksestä
Kaikkien tanssijoiden loppuesitys






Tämmöistä täällä. Ihanaa äitienpäivän iltaa jokaiselle! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...