keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Reissuhaaveita ja suunnitelmia.

Toteutuneen matkan matkakertomukset löytyy täältä viikko 1  ja viikko 2.

Minulla oli tarkoitus siivoilla, mutta yllätinkin itseni haaveilemasta ja suunnittelemasta kesälomareissua. Onhan tämä vähän aikaista, mutta minusta on ihanaa fiilistellä ja herätellä ajatuksia tulevaa reissua varten.
Kesälomaan on vielä enää seitsemän viikkoa ja jäpöset! Heti ensimmäisenä lomapäivänä ajamme Helsinkiin ja sieltä lennämme Kroatian Splitiin. Tämä asia on vielä vähän auki, että ajammeko yötä myöten lentokentälle vai ajammeko jo edellisenä päivänä Helsinkiin. Lento lähtee nimittäin aamulla kuudelta ja kentällä pitää olla jo neljän aikoihin. Täältä 550km:n päästä kun lähtee, niin aikataulua täytyy miettiä tarkemmin. Ajomatka Helsinkiin kestää kauemmin, kuin itse lento Kroatiaan :D

Saamme nauttia Kroatian auringosta kaksi viikoa. Ensimmäisen viikon vietämme Makarskassa, josta olemme vuokranneet asunnon klik. Tuo asunto on hieman erilainen, kuin aikaisempien reissujen asunnot. Nuo asunnot on tehty turisteja varten. Lisäksi siellä on aamupalamahdollisuus ja pieni baari. Uima-allas on muiden asukkaiden kanssa yhteiskäytössä

Meillä on koko reissun ajan vuokra-auto ja tarkoitus on ajella ympäriinsä ja käydä katsomassa mahdollisimman paljon erilaisia paikkoja.
Ensimmäisen viikon aikana käymme ainakin Bosnia Herzegovinan puolella Mostarissa.
Haluan nähdä Stari Mostin sillan, joka Jugoslavian hajoamis -sodan aikana pommitettiin hajalle, mutta rakennettiin myöhemmin vanhan mallin mukaan uudestaan. Mostarissa näkee sodanjälkiä rakennuksissa ja kaupunki huokuu historiaa, joka vetää varmasti hiljaiseksi.
Koska viemme auton Bosnia Herzegovinan puolelle, niin vuora-autosta piti maksaa joku lisämaksu. Kaikkiin muihin maihin (poislukien Venäjä) auton olisi saanut viedä ilman lisämaksua. Laittoi vähän mietityttämään, että mihinkä tässä ollaan oikein lähdössä...

Mostar
Kuva lainattu Rantapallo.fi
 

Toinen etukäteen suunniteltu reissu tehdään jollekin lähisaarelle. Esimerkiksi tänne. 
Uimaan ja auringonottoon...
Kuva Kroatia.fi
Lisäksi ajelemme ilman suunnitelmia sinne minne nokka näyttää. Sinne minne tie nyt saattuu viemään ja mieli tekee.

Toisen viikon olemme Splitin pohjoispuolella, Ciovon saarella. Saarelle vie silta, joten pääsemme sieltä mantereen puolelle helposti, eikä tarvitse aina odotella lauttaa, kun haluamme saarelta pois.

Toisen viikon asunto sijaitsee Slatinessa, pienessä kalastajakylässä. Se poikkeaa ensimmäisen viikon asunnosta siten, että täällä meillä on paikallisia asukkaita naapureina. Uima-allas on kaikkien asukkaiden yhteinen ja asunnolta on näkymä merelle. Mutta ei auringonlaskun suuntaan. Harmi :(

Näkymä terassilta
Kuva Homeaway.fi



Toisella viikolla teemme päiväretken ainakin Krkan kansallispuistoon.
Kuva lainattu connexdiving.cz

Ja tietysti Splitin alueen ostoskeskuksissa käyn tekemässä heräteostoksia. Syömme hyvin, otamme aurinkoa ja nautimme yhteisestä ajasta. 
Ai niin, toinen pikkusiskoistani lähtee mukaan, joten voimme mieheni kanssa käydä jonain iltana kahdestaankin illallisella tai kuutamokävelyllä. Luvassa siis perheaikaa, mutta myöskin parisuhdeaikaa :)

Kyllä näiden mielikuvien avulla taas jaksaa ahertaa töissä seuraavat kuusi päivää :D
Enää seitsemän viikkoa lomaan. Jaksaa jaksaa!


Matkakertomukset viikko 1  ja viikko 2.

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Mä oon kerran käynyt Kroatiassa ja tykkäsin kyllä kovasti :)

    Voi hitsi, koskahan sitä itse pääsee ulkomaanreissulle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kans käynyt Kroatiassa kerran, mutta olin vain pari päivää. Lennot oli Kroatiaan, mutta ajeltiin sieltä Montenegroon ja takas tullessa oltiin pari päivää Dubrovnikin lähellä. Silloin jäi fiilis, että pakko päästä joskus pidemmäksi aikaa.

      Me suunnitellaan jo syksylle seuraavaa reissua. Saa nähdä mihin sitä silloin eksyy :D

      Poista
  2. Hei! Olipa mukavaa, kun kävit jättämässä merkin käynnistäsi blogiini ja liityit lukijaksi. Tervetuloa! Oli kiva löytää sinutkin blogisurffailun kautta. Meillä nimittäin on myös matkalistalla Split, toivottavasti jo tänä kesänä! Jään siis seuraamaan ja odottamaan matkakuvia, vinkkejä ja lomanodotustasi innolla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs sattui sopivasti. Teen sitten matkapostauksia kyllästymiseen asti, mutta onneksi sentään joku odottaa niitäkin :D

      Ja kiva kun jäit lukijaksi! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...