Sivut

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Valoa olohuoneeseen!

On se vaan aina yhtä kivaa, kun löytää jonkun esineen, jota on kauan etsinyt, tarvinnut tai halunnut!

Minulla on ollut jo pitkään mielikuva olohuoneeseen tulevasta jalkalampusta. Mielikuvan valaisinta ei vaan ole löytynyt, vaikka olen kolunnut kaikki nettikaupat ja kauppoja kierrellessä olen katsellut lamppuosastoja sillä silmällä. Tai jos on löytynyt joku, joka olisi ollut ulkonäöllisesti sopiva, niin hinta on huidellut pilvissä. Mutta eilen, kun mentiin Terraan hakemaan saunaan pieniä remppatarpeita, niin minun olohuoneen lamppu törötti siellä hyllyn päässä niin nättinä! Ihan minua varten.

Lamppua oli esillä valkoinen ja musta, mutta hintalappua ei näkynyt missään, eikä kyseistä lamppua löytynyt hyllystäkään. Jännityksellä odotin, että myyjä etsi lampulle hinnan ja hinta olikin positiivinen yllätys, 59€ ja elokuussa S-etukortilla vieläpä kaikki valaisimet -15%. Lamput oli vasta kasattu esille, eikä myytävät kappaleet olleet ehtineet vielä hyllyyn asti. Hetken odottelun jälkeen hipsin paketti kainalossa kassalle.

Valaisimen etsintä päättyi onnellisesti. Mikähän se seuraava kadoksissa oleva juttu olikaan...





Pikkusen kyllä hotsittaisi maalata tuo lamppu jossain vaiheessa punaiseksi. Mutta antaa olla mustana nyt jonkun aikaa.

Syksy on tullut. Koti ja mieli kaipasi pientä väriterapiaa. Siispä la case de cousin paul -pallovaloista omatekemät mustat ja valkoiset pallerot pois ja tilalle ne originellit. Heti tuli parempi mieli :)
Siirsin valot samalla vanhalle tutulle paikalle, eteisaulan peilille. 
Kesän ajan ne roikkui olohuoneen verhojen päällä.




Vettä sataa. Juuri sopiva ilma porkkanakakun leivontaan!
Kivaa keskiviikkoa itse kullekin :)

22 kommenttia:

  1. hieno lamppu! mieki tarvisin uuden kun vanha jalka lamppu vissiin menny rikki ...
    ja nuo palluralamput kans! wautsi , hienot !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Tuon lampun kun huomasin, niin tiesin heti että siinä se nyt on. Ja hintakin sopi budjettiin :)

      Pitäis tilata lisää noita pelkkiä palloja, niin saa vaihtelua sitten kun rupee nuo värit kyllästyttämään... Mutta nyt nuo on just passelit :)

      Poista
  2. Kaunis lamppu. Se piristää heti kovin kun löytää jotain etsimäänsä. Ihanat nuo pallovalot ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin ^^ Pallovalot on vaan niin <3 Ja passaa pimeneviin iltoihin.

      Poista
  3. Ai hitsi että osaa olla tyylikäs lamppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin mustakin :)
      Pitää vähän väliä vilkuilla ja ihastella ^^

      Poista
  4. Kunnon elokuvalamppu! Terra osaa näköjään yllättää :)
    Musta musta on hyvä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ja hinta oli myös positiivinen ylläri! Alennusten jälkeen lähes ilmanen :D

      Poista
  5. Lamppu on todella tyylikäs! Pitäisköhän munkin hipsiä jonain päivänä työmatkan varrella olevaan Kodin Terraan...?!

    Pallovalot odottavat meilläkin ripustusta. Ostin ne kesällä Lappeenrannasta. Kuinkahan monesta kodista ne tänä syksynä löytyvät ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallovalot on kyllä niin ihanat tunnelmanluojat, että en epäile etteikö niiden suosio vaan nouse entisestään!
      Itse tilasin nuo pallot vuosi sitten Ranskasta, sieltä de la cousin paul:n omasta liikkeestä. Siellä oli valtavasti värivalikoimaa! Ja sieltä voi tilata pelkkiä pallojakin, jos haluaa vaihtelua.

      Jos hipsit Terraan, niin saattaa olla että tulet lamppu kainalossa kotiin :D

      Poista
  6. IHANA LAMPPU!!! Mä oon etsinyt tripodia ja toi olisi meikäläisen lompakolle erittäin hyvä hinta :D Ja noi pallovalot, kuolaan niitäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan äkkiä lamppuostoksille, kun saa alennustakin :D
      Pallerot on vaan niin ihanat <3

      Poista
  7. Ihania lamppuja näkyy teillä olevan monia, tykkään kaikista! Ja nättiä on muutenkin, tosi kiva toi musta tapetti missä on tekstiä ja mustavalkoinen matto... just tollasta himoitsen, mistä se on??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Matto on Askosta. Kajaanin liikkeestä se on aika ajoin ollut loppuunmyyty, mutta sitä on tullut aina lisää. Ja se oli vieläpä tosi edullinen, tarjouksessa sen hinta oli vaan 59€!

      Poista
    2. Oi, mä ajattelinkin että voisko toi olla se Askon matto... oon sitä katellu monet kerrat tarjouslappusesta. Mun täytyy kyllä mennä nyt hakee sellanen kans, toivottavasti on vieläkin suht edullinen.

      Poista
    3. Mä kyllä olen tykännyt tuosta matosta ihan ältsinä! Siinä on tosin muutamat multaisten kesävarpaiden jäljet ja tänä aamuna oli ilmestynyt kissan oksennus just valkoisen raidan kohdalle.... Argh!

      Mutta muuten se on tosi kiva matto :D

      Poista
  8. Ompas kivan näköinen lamppu! Ja noi pallovalot kans ;)

    VastaaPoista
  9. Huikean upea lamppu! Olen yrittänyt etsiä vähän saman tyylistä, huonolla menstyksellä.

    Punaisena vois olla jopa vieläkin hienompi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, Terrasta löytyy ;D
      Jossain vaiheessa, kun lamppu rupee kyllästyttämään, niin sitten on punaisen maalin aika! Nyt saa hetken aikaa olla mustana :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos. Minä tykkään kun on väriä elämässä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...