Sivut

perjantai 23. elokuuta 2013

Tahdottu jo 10v ♥

Kymmenen vuotta sitten tähän aikaan oli jännät paikat!
Olin nuorena ja nättinä morsiamena kaunistautumassa kampaajalla. Seuraavaksi oli vuorossa pukeutuminen. Sitä seuraavana valokuvien otto. Ja vihdoin kello kahdelta astelin kirkon käytävällä mieheni käsipuolessa tämän tahtiin. Kylmät väreet menee vieläkin, kun kuulen tuon kappaleen.
Vihkiminen oli lyhyen kaavan mukaan ja siitä lyhyestä hetkestä ei ole pahemmin muistikuvia, kun jännitti niin kamalasti!

Yksi hauska juttu on kuitenkin jäänyt vihkimisestä mieleen. Meidän pappina oli hauska nuorimies. Oltiin miehen kanssa alttarilla polvistuneena, kun papin kengät pilkahti kaavun alta. Ja ne kengät oli nahkaiset ja harmaat PAPPA-kengät. Ei ollenkaan papin muuhun olemukseen passaavat. Vilkaistiin mieheni kanssa toisiamme ja meinattiin purskahtaa nauruun. Että noinkin romanttinen asia on jäänyt vihkimisestä mieleen molemmille. Papin kengät :D

Vihkimisen aikana satoi vettä, mutta vesisade loppui kuin tilauksesta kun astuttiin avioparina ulos kirkon ovista. Avoautolla hurautettiin juhlapaikalle, jossa odotti noin 70 läheistä ystävää ja sukulaista.

Koko häitä edellisen päivän satoi kaatamalla vettä ja pikkuisen oli jännitystä ilmassa, kun edellisenä iltana pystytettiin huvitelttaa juhlapaikan pihalla. Kengät oli kuraiset ja vaatteet läpimärät, mutta teltta saatiin pystytettyä! Vanhan maatilan piha oli sateella pelkkää liejua. Jos hääpäivä olisi ollut sateinen, niin se olisi ollut melkein katastrofi, kun juhlaväki olisi joutunut olemaan sisätiloissa koko ajan. Juhlatiloina toimi vanha lato, joka oli muutettu tanssilavaksi ja takkatupa, jossa oli ruokailu, kakkukahvit ja iltapala. Juhlateltalla saatiin lisää tilaa ladon jatkoksi.
"Pieni" riski otettiin juhlapaikan ja sään suhteen, mutta onneksi sää suosi ja ilma oli juuri sopivan lämmin. Miesten ei tarvinnut hikolla puvuissaan, mutta kuitenkin illalla tarkeni pikkumekoissakin.

Juhlat oli ihanat. Rentoa juhlimista, hyvää musiikkia, paljon herkkuja ja se tunnelma ♥ Ja hääkakun leikkaamisessa melkein kaadettu hääkakku :D

Kymmenen vuotta sitten pujotettiin sormukset nimettömiin ja lausuttiin Tahdon. Ja tahtomista avioliitto on vaatinutkin sen rakastamisen lisäksi. Tahtoa olla yhdessä. Myös niinä huonoina päivinä, kun rakastaminen ei ole ollut ensimmäisenä mielessä. Ja tässä sitä ollaan kymmenen vuoden jälkeen. Edelleen tahdotaan ja rakastetaan.

No niin.. tulipa kirjoitettua henkilökohtaisemmin, kuin oli tarkoitus. Mutta menkööt :)



Meillä on tarkoitus juhlistaa hääpäivää ensi kuussa, kun lähdetään miehen kanssa pikku pyrähdykselle Tukholmaan. Joskus aikoinaan mietittiin, että 10v hääpäivänä lähdetään vähintäänkin Venetsiaan tai Machu Picchuun, mutta kun on joka vuosi reissannut enemmän ja vähemmän, niin ei ole mikään pakko lähteä kauas. Riittää, että saadaan olla yhdessä ja molemmat nyt vain halusi lähteä Ruotsiin. Romanttista ;)

Ensimmäisenä hääpäivänä oltiin muuten Linnanmäellä ja voitettiin Taffelin onnenpyörästä iso säkki sipsiä :D  Toisenä hääpäivänä oltiin Riikassa, kolmantena Tukholmassa, neljäntenä Saksassa, viidentenä Roomassa, kuudentena taas Italiassa, seitsemäntenä Montenegrossa, kahdeksantena taas Italiassa, yhdeksäntenä töissä ja kymmenentenä autokaupoilla ;D Paitsi se kolmen viikon päästä oleva Tukholman reissu korvaa tämän autokauppojen kiertelyn.

Tänä viikonloppuna meillä molemmilla on vapaata. Minulla peräti pe-su, joten eiköhän me jotain kivaa keksitä, kun vapaat sattui näin sopivasti!



Rakkautta ilmassa. Toivottavasti myös sinulla :)
Ihanaa viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Ihana tarina <3. Näitä onnelisia juttuja lukee aina mielellään. Onnea tuleville kymmenille vuosille!!

    VastaaPoista
  2. Ihana tarina! Onnea kovasti seuraavallekin vuosikymmenelle :)

    VastaaPoista
  3. Itku meinasin tulla :)) Omat häät vuoden päästä, ja meinaa nyt jo jännittää! Olen kyllä käynyt tekstejäsi kurkkimassa, vaikken ole aikoihin kommentoinutkaan ;) Emmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii :) Ihana olisi itsekin suunnitella taas häitä, mutta en laita miestä vaihtoon vain sen takia :D
      Ja kiva kun jätit pitkästä aikaa jäljen käynnistäsi :)

      Poista
  4. Ihanaa hääpäivää! Kiva tapa tuo että juhlistaa päivää matkoilla. Tai vaikka ees autokaupoilla. =)

    Me ei olla käyty missään häämatkalla tai vuosipäivämatkoillakaan... ei oikein olla reissaajia, mutta ei kyllä oo rahaa eika juuri mahdollisuuksiakaan matkustella (lapset, eläimet... ei oo hoitajia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Ei kaikki reissut ole aivan sattuneet juuri hääpäivälle, mutta kuitenkin siihen lähettyville.

      Autokauppoja ei tänään syntynyt, huomenna jatkuu metsästys :)

      Poista
  5. Oikein hyvää hääpäivää teille!

    VastaaPoista
  6. Taidan jopa muistaa tuon päivän ;)

    Onnea ja onnellisuutta ja tahtomista jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se I saattanut siitä jonkun verran puhua töissä.
      Ja kiitos paljon! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...