Sivut

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Blogihiljaisuuden syynä kilpirauhasen vajaatoiminta

Heippa pitkästä, pitkästä aikaa!

Hyviä ja huonoja uutisia.
Pari viikkoa sitten sain vihdoinkin aikaiseksi mentyä testauttamaan kilpirauhasarvoni. Huonot uutiset ovat, että arvothan olivat aivan persiilleen. Hyvät uutiset ovat, että vihdoinkin kaikkiin epämääräisiin vaivoihin, väsymykseen, ketutukseen, ihottumiin, kamaliin PMS-raivonpuuskiin, huonoon oloon, käsien kipuiluun, päänsärkyihin, horjahteluun ja kömpelyyteen, käheään ääneen ja kurkun kipuihin löytyi syy. Oireita on ollut jo vuosia ja olen tiedostanut, että kaikki nämä oireet eivät voi olla ihan normaalia, vaikka lääkärit niin ovat väittäneetkin.

Ensi viikolla pääsen kilpirauhasvaivoihin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle ja toivon todella, että lääkitys aloitetaan. Ja että lääkitys tepsii. 


Helmikuussa tuli totaalinen stoppi kaikelle. Työn lisäksi en ole jaksanut tehdä kertakaikkisen mitään. 
Mutta kyllä täältä vielä noustaan! Ja blogikin saa jatkoa. Vaikka eipä täällä kotona ole mitään tapahtunut tämän hiljaiselon aikana. Sohvan tyynyt ovat painuneet  kaikesta istumisesta ja sänky tullut vieläkin tutummaksi.


Kuvan tunnelmissa vielä, mutta toivottavasti viikon päästä alkaa uusi elämä.

Onko siellä enää ketään? 
Aurinkoista huhtikuuta!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Maanantai

Makaronilaatikkoa. Hiukset kikkaralla. Viikon ruokalistan suunnittelua. 







Maanantai.
Se on hyvä päivä!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Kiitos kun olet olemassa

- "No moi, olit yrittäny soittaa?"
- "Joo, ei mulla oikeestaan ollut ees mitään asiaa."

Tai...

- "Moi, mitäs sinne?"
- "No, eipä tässä ihmeitä."

Näin alkaa jokapäiväinen puhelu ystävälle. Ikinä meillä ei ole oikeastaan mitään asiaa, mutta silti puhelu voi kestää  tunnin tai kaksi. Tai sitten soitetaan päivän aikana muutama lyhyempi puhelu, kun puhelu saattaa keskeytyä monta kertaa kokkaamisen, kauppalapun kirjoittamisen tai läksyissä auttamisen takia.
Ystävälle voi hehkuttaa ilot ja onnet. Purnata, kun ärsyttää. Itkeä, kun siltä tuntuu. Kertoa huolet ja murheet. Ja kuunnella, mitä toisella on sanottavaa. Ei taida olla sellaista asiaa, mitä ystävä ei minusta tiedä.  
Ja silti se tykkää minusta!


Jaa, kakkua! Karvaiset kaverit tuli heti osingoille.



Kiitos ystävä, kun olet olemassa

Ja ihanaa ystävänpäivää kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...