Sivut

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 viimeistä viedään

Vuosi alkaa olla lopullaan. Vaikka ei kyllä yhtään tunnu siltä! 
Karhutkin herää näillä keleillä kesken talviunien, niin onko tuo kumma jos ihmisten sisäinen kello vähän heittää. Ulos katsoessa ei tiedä onko talvi vai kevät. Aamu vai ilta.

Vuosi 2013 jää muistoihin onnellisena vuotena. 

Miehen kanssa vietettiin elokuussa 10v hääpäivää.
Lapsonen täytti huhtikuussa 10 vuotta.
Reissuja tehtiin Budapestiin, Kroatiaan, Bosnia Herzegovinaan ja Ruotsiin.
Juhlittiin kahdet häät ja yhdet ristiäiset.
Illanistujaisia kavereiden kanssa.
Ensimmäinen oma kasvimaa.
Vuosia vaivanneen kantapäävaivan helpottaminen.
Ihania työkavereita.
Ja vain pieniä murheita.

Näin talvisissa tunnelmissa ja maisemissa uuttavuotta ei tänä vuonna oteta vastaan, mutta eipä hätiä mitiä. Kyllä se vuosi 2014 tulee räntäsateessa ja loskassakin!

Onnea, lempeä ja leiskuntaa vuodelle 2014

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vilukissan lahjapaita

Lokakuussa ostin vilukissallemme Pirppikselle mustan villapaidan, josta kerroinkin täällä. Samassa postauksessa pähkäilin kauppojen pientä valikoimaa ja suppeita värivaihtoehtoja.
Hätiin riensi ihana Elisa! Elisan blogiin tästä.

Muutaman sähköpostiviestin jälkeen kaikki tarvittavat mitat ja tiedot oli saatu selvitettyä ja joulukuun alussa Elisa postitti vilukissalle pienen paketin.
Paita on juuri sopiva! Kuvio miellyttää emännän silmää ja mikä parasta, paita on lämmin, eikä nahkiaisen aina tarvitse kaivautua peiton alle lämpimään. Pirppiksen kehräys on paras kiitos.

Kiitos Elisa! :)



 Lämpöistä viikonalkua!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Onni on uudet lakanat

Arjen pieniä iloja on uudet ja puhtaat lakanat. 
Tuuletettu makuuhuone ja hieman viileät peitto ja tyyny. 
Ja kun peiton alle saa sujahtaa kissa kainalossa ja oma rakas vierellä.



 Minun joululahjat rakkaille. Ja vähän itsellenikin ;)

Leppoisia vuoden viimeisiä päiviä!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Tasan viiskyt muumimukia!

Muumimukikokoelma kasvoi jouluna yhdella mukilla. Nyt minulla on tasan viiskyt erilaista! 
Kaiken kaikkiaan minulla on reilu 60 muumimukia. Ehkä jopa lähelle 70.


Mies on tyytynyt kohtaloonsa, eikä valita enää kaappitilan vähyydestä. Ja turhapa se on valittaa, kun itse minulle mukeja aina lahjaksi kantaa. Hih!

A on ymmärtänyt mukien arvon ja kiusaa minua, että jos saa mukit joskus perinnöksi, niin aikoo myydä mukit ja lähteä rahoilla reissuun. Mutta onneksi vain leikillään. Oikeasti A aikoo antaa mukit omalle tyttöystävälle. Riippuu tietysti miniäehdokkaasta, annanko mukeja. Varsinkaan ennen papin aamenta ;D



Piti tarkistaa mikä päivä tänään on.
Mutta siis perjantai. Vasta. Kaksi työpäivää takana. Viisi edessä. Voe ristus, kun minä näistä hulinapäivistä selviän, niin seuraavilla vapailla en tee mitään muuta kuin nukun ja levähdän.
Nyt lohdutukseksi pari suklaata ja muki mustikkaglögiä.

Mukavaa viikonloppua!

torstai 26. joulukuuta 2013

Jotain uutta ja pikkusen hävytöntä

Tänä jouluna pukki oli todella antelias ja sain huiman määrän lahjoja. Edellisessä jutussa esittelinkin jo osan lahjoista.

Syyskuussa Tukholman reissulla ihastuin Illums Bolighusissa Sandra Isakssonin Isak-tuotteisiin.
Blossom & Bill- sarjan kuvitus sai hymyn huulille. En sillä kertaa raskinut ostaa tuotteita ja kotiin tullessa en enää muistanut tekijän tai astiasarjan nimeä. Voi sitä netissä surffailun määrää, kun yritin selvittää minkä merkkisiä nuo kipot ja kupit oli. Mutta enpä löytänyt ja sitten unohdin koko jutun. 
Mies sitä vastoin oli minua parempi nettisurffari ja oli selvittänyt mistä kyseisiä tuotteita saa tilattua. Ja nyt minun suureksi iloksi yhdestä paketista paljastui pari purkkia, tarjoiluvati ja keittiöpyyhkeet.

Nuo kuvitukset on niin hauskoja! Just passeleita meille. Kaiken ei tarvitse olla niin vakavaa.
Mutta ehkä tuosta tarjoiluvadista ei ihan kaikille vieraille kehtaisi pullaa tarjota...






 Tarjottimen pariskunta on ilmiselvästi minä ja mies.

Nyt on jouluvapaat vietetty.
Sopiikohan työhousut enää kiinni.
 Parin tunnin päästä pitää lähteä testaamaan.

Touhukasta tapaninpäivää!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Itse tehtyä ja jotain vanhaa

Vaikka lahjat eivät joulussa tärkeintä olekaan, niin tänä vuonna kaikki saamani lahjat ilahduttivat minua aivan valtavasti. Minulla on aivan ihania läheisiä, jotka osasivat antaa juuri minulle ajatuksen kanssa valittuja asioita. Ja kilttinä olen ollut ainakin lahjojen määrästä päätellen. 

Isosiskoni yllätti minut suloisella minikokoisella apteekinpullolla. Olinkin sellaisesta puhunut ja haaveillut. Mies oli muistanut myös minun toiveen ja oli hommannut pienen apteekinpullon. Nyt ne molemmat töröttää keittiön hyllyllä. Ovat kyllä söpö pari. Siis ne pullot. Ei mies ja sisko.

Mies oli ostanut minulle myös vanhan amerikkalaisen Ball-lasipurkin. Sen olin joskus näyttänyt miehelle Roomagen nettisivuilta. Ja mies oli sen minulle hommannut. Ihana purkki. Ja ihana mies.



 Äitiltä tuli pehmeä paketti, josta paljastui todella kauniit villasukat. Villasukkia ei ole koskaan liikaa. Eikä varsinkaan näin kommeita :)


Appiukko oli valmistanut miehen ohjeiden mukaan minulle kivat kynttilänjalat. Ne tuli minulle käsittelemättöminä,  joten värin valinta jäi minulle. 


Kyllä minua on lahjottu ihanilla lahjoilla.
Eikä tässä edes ollut vielä kaikki. Muista lahjoista lisää myöhemmin.

Tämä päivä vielä aikaa hölläillä. Huomenna alkaakin työputki, joka jatkuu ensi vuoteen asti! 

Mukavaa joulupäivää mussukat

torstai 19. joulukuuta 2013

Riisipiirakat, Tsek!

To do -listasta on taas vedetty yksi kohta yli. Riisipiirakat.
Laatikot ja monet muut asiat ostan valmiina, mutta piirakoiden teko kuuluu jouluun. Ja eipä niitä muulloin tule tehtyäkään, vaikka ovat itse tehtynä niin pirun hyviä. Ohuen ohut kuori. Sopivasti täytettä. Ja paistetaan niin, että kuoresta tulee ihanan rapsakka.

Jos ei muuta tarttunut mukaan alan opinnoista, niin piirakoita minä ainakin osaan tehdä! Ja olinpa muuten luokkani paras kuoren pulikoija :D 



Minulla on kivan kevyt laskeutuminen joulun viettoon, kun viimeinen viikko on mennyt samalla kaavalla eli parin työpäivän jälkeen aina yksi vapaa. Tämän vapaapäivän jälkeen vielä kaksi aamuvuoroa ja sitten joulun viettoon!

Jouluiloa!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulutähti



Tänään käytiin A:n koulun joulujuhlassa. A:n luokka oli askarrellut ihania joulutähtiä ja pitihän minun testata ohjetta heti juhlan jälkeen, kun oli apulainen omasta takaa.





Vähiin käy päivät ennen kuin pääsee kinkun syöntiin.

Kivaa keskiviikkoiltaa! :)


tiistai 17. joulukuuta 2013

Joulumietteitä

Joulu lähestyy. Ja neljän päivän vapaat.
Voi että minä odotan kinkun paistoa, joulukirkkoa, äidin tekemää kasakkasalaattia, joulusaunaa, kiireetöntä aikaa perheen kanssa ja aattopäivän kihelmöivää tunnelmaa.

Minun lapsuuden joulut poikkeaa A:n lapsuuden jouluista valtavasti. 
Minä vietin lähes kaikki joulut mummolassa, jossa oli aina koko suku paikalla. Aikuisille se oli varmaan aika stressaavaa, kun saunassa käynnit piti aikatauluttaa, että jokainen kerkesi löylyihin. Ruokailujen järjestäminen lähes kahdellekymmenelle hengelle oli varmasti melkoista sirkusta ja ruokailupaikat oli ripoteltu sinne tänne. Mutta lapsena kyllä nautin siitä hössöttämisestä ja kiireestä, vaikka välillä olin aikuisten tiellä ja koko lapsikatras käskettiin pihalle tai vinttiin.
Ja nukkumapaikkojen järjestäminen oli oma taiteenlajinsa.
Ihanat ja lämpimät muistot on lapsuuden jouluista jäänyt.

Nykyään vietämme joulua oman pienen perheen kesken. Ei ole hulinaa, kiirettä tai stressiä.
Tehdään niin kuin hyvältä tuntuu.
Joulupäivänä käymme yleensä miehen vanhempien luona joulupuurolla.
Joulun aikaan käymme myös äitini luona.




Viikko enää!

maanantai 16. joulukuuta 2013

Synttärilahja - String

Mies on pitänyt silmänsä ja korvansa auki. Tästä todisteena on viime viikolla synttärilahjaksi saatu String-hylly. Vanheneminen on ihan jees. Sen kunniaksi saattaa saada vaikka mitä ihanuuksia.
Ja onhan se hylly hieno. Ja koska keittiössä ei ennen ole ollut hyllyä, johon saisi kauniita tavaroita esille, niin nyt on kiva hifistellä ja testata tavaroita hyllyyn ja siirrellä niitä sentti sinne, sentti tänne.

Nyt hyllylle päätyi aika retropainotteinen lajitelma. Väritys on ehkä hieman levoton, mutta katellaan. Katellaan ihan rauhassa. Eipä se hylly tuolta seinältä mihinkään häviä.
Hyllyn valko-ruskea väritys passaa keittiön kaapistoihin täydellisesti. 

Odotin koko aamun, että otan kuvat päivänvalossa. Vaan eipä ole paljon valoa tälle päivälle näkynyt. Pelkkää harmautta ja hämärää. Ja kylmänharmaa valo vääristää keittiön punaisen seinän pinkiksi. Ei menny niin kuin Strömsössä. Joten laitanpa muutaman kuvan, jotka on räpsitty iltahämärällä. Niissä sentään seinä näyttää suht oikean väriseltä.





Päivänvalolla otettuja kuvia. Ja kuten kuvista huomaa, meidän keittiönpöytää ei ole vieläkään maalattu valkoiseksi. Se homma siirtyi ensi vuoden puolelle.





Hyllyllä on kierrätyskeskuksesta ostettu retropannu. 
Fb:n kirpparilta ostetut 2 kahvipurkkia. kolmas kahvipurkki on miehen mummin vanha. 
Kermakko ja sokerikko myöskin kirpparilöytöjä. 
Ja messinkinen mortteli on anopin vanha. 
Taalainmaan hevoset myöskin antiikkikirpparilta, vaikkei nyt kauhean vanhoja olekaan.

Nyt niille on paikka. Ihan huippua! :)

Täällä vietellään vapaapäivää. Aamusta kävin jo kaupungilla tekemässä viimeisiä joululahjaostoksia ja hakemassa leipomosta tuoretta leipää

Mukavaa viikonalkua!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Keltainen pannu

Siellä se nyt töröttää nätisti. Viime torstaina kierrätyskeskuksen synttäreiltä löydetty ihana keltainen pannu. Tai siis piti siitä kymppi pulittaa, ettei nyt ihan löytämällä omaksi saanut. Ja tämä pannu kädessä minä törötin perjantaina paikallisessa sanomalehdessä.

Jaa että missä se pannu töröttää. No viime viikolla synttärilahjaksi saadulla String Pocket -hyllyllä. 
Huomenna lisää kuvia hyllystä. Ja pannusta. 



Suloista sunnuntaita!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Tarpeellista, toivottua, turhuuksia

Joululahjahankinnat on loistavalla mallilla. Paria lahjaa lukuunottamatta. Niitä paria lahjaa varmaan metsästänkin vielä aattoaamuna ja saan kehitettyä niiden takia itselleni stressin. Hih :)
 
Meidän perheen lahjapaketeista löytyy jotain tarpeellista, jotain toivottua ja ehkä jotain turhuuksiakin. Mutta saahan sitä kerran vuodessa hemmotella itseään ja läheisiä. Unohtamatta kuitenkaan joulun oikeaa  tarkoitusta.





 Lahjapaperit on Tukholman tuliaisia syyskuun reissulta. Ja jämätapetti on päässyt myös hyötykäyttöön. Harmittaa piilotella lahjoja kaapissa jouluun asti. Nehän on kuin koristeita.
Ehkäpä jätänkin muutaman paketin joulupuun alle. A ei usko enää pukkiin, joten miksipä ei?

Rentoa lauantai-illan jatkoa! :)

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulupuu on rakennettu. Kirjaimellisesti.

Ja joulu on jo ovella! Ihanaa!
Jouluvalmistelut on hyvällä mallilla ja joulufiilis sen mukainen.
Kyllä! Joulufiilis löysi tiensä tänne, vaikka hetken epäilin että näinkö käy, että joulu vietetään ilman joulutunnelmaa.


Kinkku on tilattu, lahjahankinnat on hyvällä mallilla ja eilen tehtiin minun äidin avustuksella kunnon joulusiivous. Äitini tuli eilen toteuttamaan lupaamansa ennakkojoululahjan. Äiti oli koko päivän siivoomassa meillä puunaten vessaa, kylpyhuonetta, portaita, seiniä ja mitähän kaikkea vielä. Minä vietin lähes koko päivän keittiössä ja räjäytin kaikki laatikot ja kaapit tyhjiksi ja heitin kaiken turhan roinan roskiin (kuten hernekeittopurkin, jossa päiväys vuodelle 2009).  
Sitä roskiin menevää tavaraa kertyi lopulta lähes kaksi jätesäkillistä. Lisäksi Ikean kassillinen tavaraa lähti kierrätykseen. Kyllä nyt on siistiä.

Ai niin, päästiinhän me äidin kanssa paikalliseen sanomalehteenkin, kun eilen aamulla käytiin kierrätyskeskuksessa, jossa sattui olemaan 7v synttärit. Tietysti sitä pääsee lehteen kuvan kanssa juuri silloin, kun lähdet liikenteeseen aamulla unenpöppyrässä ja mietit, ettei tarvitse laittautua, kun mehän vaan pistäydytään siellä...


Toissavuonna meille sattui joku sekundakuusi, josta varisi neulaset jo ennen aattoa. Ja kissataloudessa joulukuusen pitäminen ei ole aina kovin mukavaa. Monet koristeet on menneet rikki, kun kissoista on niin mukavaa käydä vähän kokeilemassa tassulla miten se oksa taipuu ja heilahtaa.
Tässä ratkaisu. Joka tosin jakaa ihmisten mielipiteet kahtia. Mutta koska meidän perheestä 2/3 tykkää tästä ratkaisusta, niin tämä joulupuu on meillä nyt toista joulua. 
Ei muuten varise! Kissatkaan ei kiinnitä puuhun mitään huomiota, vaikka koristeita siinä roikkuukin.


Joulupuu on rakennettu vanhoista laudanpätkistä. Ja maalattu vanhoilla jämämaaleilla. Siihen on roiskittu sekaisin mustaa, valkoista ja punaista.





Olipa muuten kiva huomata viime postauksen jälkeen, että täällä on edelleen lukijoita blogihiljaisuudesta huolimatta. Kiva kun olette siellä
Ja toinen iloinen asia oli joulun ajan työvuorolistat. Niiden julkaisua jännitin ja odotin. Mutta niiden kanssa kävi paremmin kuin koskaan. Tämä on seitsemäs joulu samassa työpaikassa ja nyt ensimmäistä kertaa saan viettää joulua jopa neljä päivää. Aloitan vapaat sunnuntaina 22.12 ja seuraavan kerran töihin vasta tapanina. Aivan ihanaa. 

Kivaa viikonloppua ihan jokaiselle!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Tadaa!

Elossa ollaan pienoisesta blogihiljaisuudesta huolimatta! 
Hilaisuuteen on vain yksi syy. Vä-sy-mys.
Pidemmittä turinoitta kuvat kertokoon mitä täällä on tapahtunut. Eli eipä juuri yhtään mitään.

 Tämä tonttuperhe on vanha. Nenät on ottaneet osumaa lukuisista putoamisista. Jalat ja kädet on liimattu paikoilleen monta monituista kertaa. Ja partakarvat on harventuneet. 
Sain nämä synttärilahjaksi ihan pikkuisena.
 Huomenna vietelläänkin tonttuköörin kanssa yheisiä synttäreitä. Minä juhlin 32v synttäreitä ja tontuilla taitaa olla ikää 28-vuotta.

 Nämä tontut on vasta vuoden vanhoja. Ja partakin on velä tuuhea.
 

 Tästä joulupuusta juttua vielä myöhemmin. 

Ja ollaan täällä syötykin. Ehkä parasta kotitekoista pitsaa ikinä! Mies kokkaili ja voi jestas että olikin hyvää.

 Lahjahankinnat alkaa olla hyvällä mallilla.

Elisa tekaisi Pirppikselle uuden villapaidan.
Tästäkin juttua vielä lisää. Paita ansaitsee ihan oman postauksen!
Kiitos sinulle Elisa hirmuisesti! 


Joulu on ihan kohta
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...