Sivut

perjantai 15. elokuuta 2014

Mökkihaaveita

Nyt voin vissiin luokitella itseni ihan oikeasti aikuiseksi. Täällä on nimittäin haaveiltu ja suunniteltu kesämökkiä. Aikaisemmin mökkielämä ei ole kauheasti houkutellut, ainakaan ilman mukavuuksia, vaan lomat on mieluummin vietetty ulkomailla. Tämä kesä oli kyllä mökkihaaveilijalle petollinen säiden suhteen. Kyllähän tämmösillä ilmoilla olla öllöttelisi mökilla ja mökin terassilla ja omassa rannassa. Katotaanpa ensi kesänä, miltä säät näyttää. Ja mitä mökki-innostukselle tapahtuu kylmällä ilmalla ja vesisateessa.
 
Alkuperäinen suunnitelma oli ostaa appivanhemmilta metsäpalsta, johon olisi haettu poikkeuslupa mökin rakentamiseen. Noh, pienen budjettilaskun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että jos haluamme että mökki on koirankoppia isompi, niin emme rupea rakentamaan uutta. Ja eihän poikkeusluvan saaminen olisi ollut edes varmaa. Haaveiden mökki olisi ollut moderni ja siellä olisi ollut vesi ja sähkö.
 
Mutta rahat ei riitä siihen unelmaan, joten suunnitelma B käyttöön. Ostamme appivanhempien kesämökin. (Mikään ei ole vielä varmaa, eikä kauppoja ole tehty). Mökki on pieni ja vailla yhtään mitään mukavuuksia. Se on aivan päinvastainen, kuin unelmien mökki. Se vaatii uudistamista ja remonttia. Mökin viereen joutuisi rakentamaan saunatuvan, jotta vanhan mökin sauna saataisiin muutettua makuuhuoneeksi.
 
Missä ne on ne kirvesmiehet ja sähkärit ja rakennustaitoiset isät, veljet ja ystävät, kun niitä tarvitsee. Eipä ole ei :D Joten kaikki työmiehet joudutaan palkkaamaan. Ja sitä mukaa, kun budjetti venyy ja paukkuu, niin joudumme vetämään haavelistasta asioita yli. Mutta kun nyt edes saataisiin ensialkuun tehtyä kaupat mökistä ja rakennettua jonkunlainen saunatupa siihen kylkeen.
Vanhan mökin remontti onnistuu varmasti omilla "taidoilla", mutta uuden saunatuvan perustuksiin tarvitaan apua. Ja ehkä mökin pystyttämiseen. Ja sähkötöihin tietysti.
 
Vanhassa mökissä on huimat 27m² +parvi. Saunatuvan kooksi on suunniteltu n. 25m². Mutta saattaapi olla, että saunatupa kutistuu sitä mukaa, kun asia etenee ja saadaan tarkemmat laskelmat kuluista.



 
On siinä mökissä hyvääkin, vaikka alku saattoi vaikuttaa pelkältä nurinalta. Sinne on kotoa alle puolen tunnin matka, joten siellä voi pistäytyä vaikka iltaseltaan saunan lämmityksessä. Se on Oulujärjen rannalla. Tontilla on omaa rantaviivaa 50 metriä ja siitä saa upean, kun raivaa pajukot pois ja kaataa puita. Mökki on appiukon rakentama ja mies on viettänyt siellä lapsuudenkesiä. Ranta on hyvä ja hiekkapohjainen.
Kyllä siitä hyvä tulisi, vaikka työtä se vaatii.

Toiveissa olisi, että mökkikaupat saataisiin tehtyä mahdollisimman pian, niin sitten pääsisi laittamaan mökkiä mieleiseksi. Uuden saunatuvan rakentaminen siirtyy varmastikin ensi kesään.

Vapaat ohi ja iltavuoroon lähtö lähenee.
Mukavaa viikonloppua!


 

6 kommenttia:

  1. Ihanalta kuulostaa ja niin tutulta: mökkihaave ☺ Tänä kesänä on tullut selailtua myytäviä mökkejä urakalla jostain syystä. Mulle riittäisi 30 neliön koppi järven rannalla *hih*
    Kunhan vain olisi lyhyt matka ja se järvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kerkesi taas mökkisuunnitelmat kutistua. Nyt riittäisi, kun saataisiin tuo mökki lunastettua itselle. Ei sillä saunatuvallakaan enää niin merkitystä :D

      Poista
  2. Heh, että mua huvittaa nämä yhteneväisyydet, mitkä alkoivat jo siitä, että teidän koti on niin täydellisesti mun makuun.. Meillä on pitempään jo huumailtu appivanhempien mökin ostamista ja sama peli, että rempata pitäis ihan urakalla. matkaa kotoa olisi 45min ja ajatuksissa olisi saada siitä sellainen, että voisi asua koko kesän siellä. Tuo teidän tuleva kesäpiilo on kyllä syötävän suloinen ulkoa päin ja paikka aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kehuista! Kiva että tämä hullunkurinen sekasotku -sisustus miellyttää jonkun muunkin silmää :) Ja vaikka haaveissa oli aivan toisenlainen mökki, niin mitä enemmän tuota mökkia katselee, niin sitä enemmän se tuntuu omalta.

      Poista
  3. Kunpa mekin voisimme joskus hankkia kesämökin.. Miehen vanhemmilla on mökki, jossa saisimme viettää aikaa kuinka paljon haluaisimme, mutta sinne on liian pitkä matka ajaa viikonlopuksi :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jonain päivänä :) Mökin on kyllä hyvä olla lyhyen ajomatkan päässä, niin siellä tulee käytyä usein.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...