Sivut

torstai 13. helmikuuta 2014

Köyhän naisen "punainen" kastehelmi

Prahan reissu on ohi, mutta loma jatkuu vielä ihanat kuusi päivää. Praha oli kaunis ja eläväinen. Teen myöhemmin juttua reissusta, kunhan ensin saan purettua matkalaukut ja pyykättyä. Ja olen silitellyt kissoja. Ja huokaissut ja selannut kuvat läpi.

Prahassa en shoppaillut juuri lainkaan. Kengät piti olosuhteiden pakosta ostaa, kun vanhat alkoi olla jo loppuun kulutetut ja kun kerran ostin uudet kengät, niin eihän vanha laukkukaan enää passannut... Siinä oli minun shoppailut. A:lle löytyi kaikkea pientä kivaa lippiksestä penaaliin ja T-paidasta karmaisevaan naamariin.

Mutta siis siitä kastehelmestä piti kertoa. Shoppailin etelään mennessä ja kotiin palatessa Iittalan outlet -myymälöissä ja bongasin kastehelmen tuikkukupin punaiseen vivahtavalla vaihtovärillä. Halapaa kuin saippua. Vain 7€ kipale. Punaisesta kastehelmen tuikkukupista olen haaveillut, mutta nyt saa tuo vaihtovärinen, lohenpunaisen ja kirkkaanpunaisen sekoitus kelvata. Ja hennomman värisenä se passaakin kevääseen paremmin, kuin se oikea punainen. 


Nuo molemmat punaiset ovat saman värisiä. Alaosat lähes kirkkaanpunaisia ja yläosa on enemmän lohenpunainen. Kelepaa mulle!



En ole juurikaan esitellyt omaa pukeutumistyyliä, mutta siinä vielä uudet menopelit ja laukku, kun kerran menin niistä jo mainitsemaan.


Hoksasin kotona, että kengät näyttää vähän lapikkailta. Varret on lörppänät, väri on samanlainen ja joissain lapikkaissa on samantyylisiä solkiakin.


Nyt pyykkikone laulamaan ja moppi heilumaan. Tai jos ihan pienet tirsat sitä ennen? 

Kivaa loppupäivää!

15 kommenttia:

  1. Tuo punainen kastehelmi on ns. liukuvärjättynä todella kivan näköinen! Tosiaan hieman keveämpi sävy näin kevääseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olen päivän niitä tuijotellut, niin olen entistä vakuuttuneempi, että väri on just hyvä :)

      Poista
  2. Mielestäni kivempi kuin "oikea" punainen :)

    VastaaPoista
  3. Laukku ja saappaat kelpaisi mullekin, aivan ihanat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo oli kyllä rakkautta ensisilmäyksellä ja onnekseni saappaat oli alessa puoleenhintaan :)

      Poista
  4. Voi, kastehelmet on aina kauniita, olivat sitten köyhien tai vähän varakkaampien versioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ostaa ne oikeat punaiset vaikka jouluksi. Nuokin on kauniit, joten ei haittaa yhtään vaikka eivät olekaan mitään oikeaa väriä :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Eikö ookki! :) Tänään piti ihan sisällä tepastella ja ihastella. Pitkästä aikaa löytyi saappaat, jotka iski heti :)

      Poista
  6. Desigual... jos en olis pläski niin pukeutuisin päästä varpaisiin ko.merkkiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mieleen Desigualin vaatteet on liian räikeitä, vaikka muiden päällä niitä ihailenkin. Tuo ruskea laukku oli sopivan pliisu, eli just mun makuun :D

      Poista
  7. Tosi kiva setti :). Oikein onnistuneet ostokset!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...