Sivut

maanantai 16. joulukuuta 2013

Synttärilahja - String

Mies on pitänyt silmänsä ja korvansa auki. Tästä todisteena on viime viikolla synttärilahjaksi saatu String-hylly. Vanheneminen on ihan jees. Sen kunniaksi saattaa saada vaikka mitä ihanuuksia.
Ja onhan se hylly hieno. Ja koska keittiössä ei ennen ole ollut hyllyä, johon saisi kauniita tavaroita esille, niin nyt on kiva hifistellä ja testata tavaroita hyllyyn ja siirrellä niitä sentti sinne, sentti tänne.

Nyt hyllylle päätyi aika retropainotteinen lajitelma. Väritys on ehkä hieman levoton, mutta katellaan. Katellaan ihan rauhassa. Eipä se hylly tuolta seinältä mihinkään häviä.
Hyllyn valko-ruskea väritys passaa keittiön kaapistoihin täydellisesti. 

Odotin koko aamun, että otan kuvat päivänvalossa. Vaan eipä ole paljon valoa tälle päivälle näkynyt. Pelkkää harmautta ja hämärää. Ja kylmänharmaa valo vääristää keittiön punaisen seinän pinkiksi. Ei menny niin kuin Strömsössä. Joten laitanpa muutaman kuvan, jotka on räpsitty iltahämärällä. Niissä sentään seinä näyttää suht oikean väriseltä.





Päivänvalolla otettuja kuvia. Ja kuten kuvista huomaa, meidän keittiönpöytää ei ole vieläkään maalattu valkoiseksi. Se homma siirtyi ensi vuoden puolelle.





Hyllyllä on kierrätyskeskuksesta ostettu retropannu. 
Fb:n kirpparilta ostetut 2 kahvipurkkia. kolmas kahvipurkki on miehen mummin vanha. 
Kermakko ja sokerikko myöskin kirpparilöytöjä. 
Ja messinkinen mortteli on anopin vanha. 
Taalainmaan hevoset myöskin antiikkikirpparilta, vaikkei nyt kauhean vanhoja olekaan.

Nyt niille on paikka. Ihan huippua! :)

Täällä vietellään vapaapäivää. Aamusta kävin jo kaupungilla tekemässä viimeisiä joululahjaostoksia ja hakemassa leipomosta tuoretta leipää

Mukavaa viikonalkua!

6 kommenttia:

  1. Oh, olen kade! Mutta onnea vanhenemisesta ja upeasta hyllystä! :)
    Nuo puuhepat on myös aivan herttasia :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis on hylly! Onkos tuo pannu Finellin...minulla sinisenä . teevettä siinä keitetään....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näyttää olevan Finelin pannu. Piti googlettaa, että selvisi :)
      Minä sain tuon pannun kympillä, eli lähes ilmaseksi. Löysin noita pannuja netistä ja hinta oli yleensä viidenkympin hujakoilla. Mutta olipa jopa 80€:n hintasia! :O

      Poista
  3. Osasipa sun mies ostaa tosi ihanan lahjan! Ei se haluis pitää pienen oppitunnin aiheesta P:lle? ;D

    Paljon onnea sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasi ostaa, mutta oon minä kyllä niin paljon puhunutkin tuosta hyllystä, että ihme jos ei olisi jäänyt miehelle mieleen :D
      Täytyypä kysäistä, että jos vaikka rupeaisi pitämään muille miehille "Kuinka lahjoa naista" -kirjekurssia :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...