Sivut

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Itse tehtyä ja jotain vanhaa

Vaikka lahjat eivät joulussa tärkeintä olekaan, niin tänä vuonna kaikki saamani lahjat ilahduttivat minua aivan valtavasti. Minulla on aivan ihania läheisiä, jotka osasivat antaa juuri minulle ajatuksen kanssa valittuja asioita. Ja kilttinä olen ollut ainakin lahjojen määrästä päätellen. 

Isosiskoni yllätti minut suloisella minikokoisella apteekinpullolla. Olinkin sellaisesta puhunut ja haaveillut. Mies oli muistanut myös minun toiveen ja oli hommannut pienen apteekinpullon. Nyt ne molemmat töröttää keittiön hyllyllä. Ovat kyllä söpö pari. Siis ne pullot. Ei mies ja sisko.

Mies oli ostanut minulle myös vanhan amerikkalaisen Ball-lasipurkin. Sen olin joskus näyttänyt miehelle Roomagen nettisivuilta. Ja mies oli sen minulle hommannut. Ihana purkki. Ja ihana mies.



 Äitiltä tuli pehmeä paketti, josta paljastui todella kauniit villasukat. Villasukkia ei ole koskaan liikaa. Eikä varsinkaan näin kommeita :)


Appiukko oli valmistanut miehen ohjeiden mukaan minulle kivat kynttilänjalat. Ne tuli minulle käsittelemättöminä,  joten värin valinta jäi minulle. 


Kyllä minua on lahjottu ihanilla lahjoilla.
Eikä tässä edes ollut vielä kaikki. Muista lahjoista lisää myöhemmin.

Tämä päivä vielä aikaa hölläillä. Huomenna alkaakin työputki, joka jatkuu ensi vuoteen asti! 

Mukavaa joulupäivää mussukat

2 kommenttia:

  1. Ihanat lahjat...itsetehdyt ja kierrätetyt lahjat ovat parhaita...:)
    Mukavaa Tapania....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä lahjat oli todella mieluisia!
      Kiitos, sinulle myös hyvää tapaninpäivää :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...