Sivut

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Matkustushöpinää

En tiedä mistä innostus matkustamiseen on minulle tullut, mutta olen nuoresta asti hypännyt mukaan, jos vain on ollut mahdollisuus lähteä reissuun.

Yläasteikäisenä "änkesin" itseni seurakunnan mukaan viemään Venäjälle avustuksia. Eräänä päivänä vain ilmoitin kotona, että minä lähden Venäjälle ja niin minä sitten menin ja monta kertaa vieläpä. Niillä reissuilla tuli nähtyä katulasten elämää ja lastenkoteja. Köyhiä perheitä, sairauksia ja vaikka minkälaisia kurjia elämäntilanteita.
Aina minä olen ollut jonkinsortin humaani, mutta noilla reissuilla nähdyt asiat vain vahvistivat sen, että joskus minä vielä teen hyväntekeväisyystyötä. Olen myös miettinyt lapsen adoptoimista tai sijaisvanhemmuutta, mutta oman lapsen saannin ja työelämän kiireiden vuoksi nuo asiat ovat jääneet. Mutta kyllä minä vielä joskus! Se on varma :)
Poika on perinyt tämän luonteenpiirteen äidiltään. Kuusivuotiaana poika nimittäin ilmoitti, että hän haluaisi voittaa lotossa, jotta hän voisi lentää Afrikkaan rakentamaan taloja köyhille :)
 
Olin myös opiskeluaikoina kahdesti kuukauden työharjoittelussa ulkomailla. Ensimmäinen kerta oli 17-vuotiaana Tallinassa vanhainkodissa ja toinen kerta oli Irlannissa hotellin ravintolassa. Lähihoitajan opinnot minä keskeytin, mutta olen onnellinen että pääsin kokemaan tuon vanhainkodin harjoittelun. Siellä oli yksi osasto, johon siirrettiin vanhuksia, koska eivät enää huonon kuntonsa takia voineet olla vankilassa. Siellä tuli juteltua mummojen ja pappojen kanssa ja sain kuulla semmoisia elämäntarinoita, että kylmät väreet menee vieläkin, kun niitä muistelee.

Aikuisiällä tehdyt reissut ovat olleet pelkkiä lomamatkoja. Yritämme kuitenkin matkoillamme nähdä ja kokea paikallista elämää, oppia kulttuurista ja historiasta. Tietysti myös nautimme ja rentoudumme, syömme hyvin eikä nipoteta turhia :)

Terror-museo, Budapest
Meillä on ollut viime vuosina tapana matkustaa pari kertaa vuodessa ulkomaille. Talvella käydään yleensä lyhyellä kaupunkilomalla ja kesällä on käyty parin viikon omatoimireissu jossain päin Etelä-Eurooppaa.
Kodin sisustaminen ja remontointi vähenee reissujen lähetessä, kun silloin tulee suunniteltua ja etsittyä tietoa tulevaa reissua varten.
Nyt on se kodinlaittovaihe menossa ;D Viimeisestä, Budapestin reissusta on jo pari kuukautta aikaa ja Kroatian/Bosnia Herzegovinan kesälomareissuun on vielä piiiiiitkät kolme kuukautta.

Portobello road, Notting hill, Lontoo
 Viimeiset viisi vuotta reissut on paketoitu itse. Eli lennot on varattu netistä ja yleensä olemme käyttäneet halpalentoyhtiöitä mm. ryanairia ja norwegiania. Puuttuuhan noilta lennoilta tarjoilut ja raiskulla myös paikkaliput, mutta mielestäni se muutaman tunnin lento menee vaikka seisomapaikalla! :D Ja sen lentolipuissa säästetyn rahan voi käyttää sitten lomalla johonkin järkevämpään.
Ja halpalentoyhtiöiden puolustukseksi voin sanoa, että kun lennot lennetään yleensä pienille kentille, niin ne ovat yleensä aikataulussa. Olen lentänyt ryanairilla kymmenisen kertaa eri maihin ja vain yhdesti lento on olllut myöhässä.

Asunto tai hotelli on varattu myös omatoimisesti netin kautta mm. booking ja homeaway -sivustoilta.

Matkan suunnittelu ja varaaminen vaatii aikaa ja vaivaa ja hermoja, mutta vuosien varrella varaussivustot on tulleet sen verran tutuiksi, että nyt matkojen varaaminen käy minulta jo aika kivuttomasti.

Aloitan matkan suunnittelun vertaamalla lentojen hintoja eri kohteisiin ja eri päivämäärillä. Jos matkustuspäivissä on jouston varaa, niin lentojen hinnassa voi säästää satasia!
Yleensä emme myöskään ole päättäneet kohdetta etukäteen, vaan menemme sinne minne saamme edulliset lennot :D

Italia, jossain Pisan ja Firenzen välillä.


Cinque Terre, Italia























Neljällä viimeisellä kesälomareissulla meillä on ollut käytössä myös vuokra-auto. Pitää koputtaa puuta, mutta ikinä ei ole ollut mitään ongelmia, vaikka esim. Montenegron vuoristossa pelottikin niin paljon, että pelkäsin ettei sieltä tulla alas ehjin nahoin. Paljon parjattu Italian liikenne ei tunnu enää miltään Montenegron jälkeen :D

Kotor, Montenegro
Umbria, Italia























Agrigento, Sisilia



Riika, Latvia.























Joskus on käynyt mielessä, että voisihan ne kaikki rahat käyttää "järkevämpäänkin", johonkin näkyvään. Mutta kun me tykätään rakastetaan matkustaa ja muistothan säilyy ikuisesti :)

6 kommenttia:

  1. Ihan samalla periaatteella on meilläkin matkustettu (kunnes pojat tulivat siihen ikään, että alkoi mennä matkarahat ensin mopoihin, sitten kevariin, sitten autoon, niitten vakutuuksiin jnejne ja yhtäkkiä olikin matkakassa tyhjä :)).

    Kyllä kaikki ne matkakokemukset ja eri kulttuureihin tutustumiset on olleet mielestäni montaakin "järkevää" ostosta hyödyllisempiä.

    Joku joskus sanoi, että "käärinliinoissa ei oo taskuja" eli mitään näkyvää täältä ei mukaansa saa kumminkaan :). Ja aina on kivaa, kun on matkamuistoja, joihin mielessään palata, jos on muuten ankeaa. Itseäni harmittaa, että on tullut ihan liian vähän otettua valokuvia. Jotenkin sitä aina siellä tilanteessa luulee muistavansa kaiken muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, meillä on vielä viisi vuotta aikaa matkustaa! Sitten on poika mopoiässä :D

      Poista
  2. Reissaaminen on kyllä aivan ihanaa! Oon itse lähdössä kuun lopussa köpikseen <3.
    Ihania matkakuvia :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Köpis vielä näkemättä, mutta joskus pitää kyllä sinnekin päästä ihan ehdottomasti! :)

      Poista
  3. Olitpa rohkea kun niin nuorena lähdit Venäjälle, arvokasta työtä tekemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kommentti oli mennyt roskapostiin ja nyt tämän vasta huomasin.. Höh!

      Olihan ne Venäjän reissut nuorelle tytölle aika jännittäviä. Toivottavasti pääsen joskus vielä uudestaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...